torstai 5. heinäkuuta 2012

Haaveena neulominen

Aloitin käsityöharrastukseni aikoinaan ompelemisesta, tarkalleen ottaen kestovaipoista, mutta sittenkin se oli neulominen, joka lopulta vei minut lopullisesti käsityöhurahduksen teille! Olen blogannut erinäisiä käsitöitäni edellisessä blogissani jo useamman vuoden ja siellähän sen hyvin näkee, miten käsitöiden jälki on parantunut kaikenaikaa. Mottoni voisi todellakin olla, että tekemällä oppii! Minusta on hassua, kun kysytään, että "miten sä osaat?", kun en minä mielestäni mikään luonnonlahjakkuus ole, vaan tekeminenhän se on se mikä tekee mestarin! Toisin sanoen useimmiten ihminen pstyy juuri siihen mitä haluaa tehdä ja oppia tekemään. :)

Vuodatuksessa on tällä hetkellä menossa pidempi katkos, eikä blogeja pääse kirjoittamaan, joten siirtyminen tänne on nyt on vähän pakko rako. Olin alunperin ajatellut päivittää tänne vain myytäviä käsitöitä, mutta ehkäpä siirynkin kokonaan tänne, uuteen blogiini. Tai sitä pitää kyllä nyt vielä vähän harkita. ;-)

Haaveeni olisi neuloa kaiken aikaa, työksenikin. Harmi vaan, kun neulominen on niin aikaavievää, että oikeille tuntipalkoille pääseminen on hankalaa. On vaikea ymmärtää, että lapsen neuleen tekemiseen saattaa tekijältään kulua useita tunteja, omalla kokemuksella aika on keskimäärin 5-10 tuntia, joskus enemmänkin. Jos tuolle tuntimäärälle alkaa laskea tuntipalkkaa ja laadukkaat langat päälle, niin tuleehan siellä neuleelle väkisinkin hintaa. Kunhan äitiysloma on kokonaan ohi, niin perustan luultavasti toiminimen ja alan tehdä tätä vähän enemmän tosimielessä, siihen asti harrastusmielessä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivat kommentit ilahduttavat aina!