keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pino ommeltua sitä sun tätä ja kaksospoikien synttärilahjaneulepaidat

Tässä tulee koko pino ommeltuja juttuja. Iso kasa lähti kaverille, hän toi mulle kankaita tuossa taannoin, jotta ompelisin kummipojalle ja sisaruksille muutaman jutun. :) Kaavat kaikissa on erinäisten jo aiemmin valmiiksi piirrettyjen Ottobren kaavojen pohjalta muokkailtuja.

Kaksospojille 104cm hupparit, housut ja pipot

 En todellakaan ole kokenut hupparin ompelija, yhden koekappaleen tein omalleni ennen kuin uskalsin kaverin kankaisiin kajota ja jouduin kyllä noita molempia paikoin purkamaan, mutta ihan kohtuu kelvolliset niistä tuli silti. :)

 




Sekä pilkkuja että mokkaruutua oli arvioni mukaan noin metrin pätäkä ja uskomaton määrä vaatetta tuli! Kummastakin sai siis aikaan hupparit, pitkät housut ja pipot ja pilkuista tuli vielä shortsitkin, kun sitä oli levyessuunnassa enemmän kuin mokkaruutua. :)

Pino shortseja

 Shortseja valmistui omalle tytölle, kaverin tytölle & kaksospojille ja vielä omalle pojalle. Jälkimmäinen poikalauma on kaikki 2-vuotiaita vipeltäjiä. :D

Omalle tytölle 116cm caprit.

Kaverin tytölle 122cm shortseja.
 

Kaksospoikien shortsipino 98cm:


 

Oman kullanmurun kaappiin jääneitä shortseja: 


Tyttärelle 122cm velourhamonen 

Ei kaavaa, sinne päin meiningillä. 
Ja taas on puolimetriä kangasta pois laatikosta, jesh!



Samisteluvaatteet kuopukselle ja Elokuun Leijonalle

Kuopuksesta tulee ekaa kertaa isoveli elokuussa, joten yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäämään piti väsätä samisteluasut. ;) 




Olen suristellut kaiken muun ohella myös lisää pehmoisia vaippoja näille mun lapsenlapsilleni, jotka onkin kovia pissimään. :D

Kummipojan ja kaksoisveljen 2-vuotislahjapaidat

Koko: 3-4T
Lanka: Hjertegarn Bommix Bamboo 
Puikkokoko: 3,5mm
Kulutus: vajaa 4 kerää (á 50g) kumpaiseenkin 





Semmoista tällä kertaa.

Tällä hetkellä työn alla (vatsan päällä?) on pikkuruinen Small Things Romper. :)
 





4 kommenttia:

  1. Voi hurja miten paljon ompeluksia, sinulla on mennyt noihin aimo annos aikaa, mutta kyllä kannatti :) Itsekään en ole tehnyt huppareita, mutta tarkoitus olisi kokeilla :) Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava määrä kaikkea kivaa! :

    VastaaPoista
  3. paljon ihania ompeluksia! ja nuo neulotut t-paidat on kyllä niin huiput :) itsekin yrittäny kesä ompeluksia vääntää parinkuukauden ajan mutta melko lailla yrittämiseksi jääny. vielä on onneksi vähän aikaa kesäkeleihin. tahtoo tämä lapsiperheen arki olla näin keväällä yhtä sairastelua ja ompelukone saa levätä :) paljon onnea tulevasta vauvasta! :) tykkään käyä lueskelemassa blogiasi!
    -sarkku pohjosesta-

    VastaaPoista
  4. Onpas kivoja ompeluksia hauskoista kankaista! Ja aivan mahtavat neulepaidat, tuollaisiin en olekaan vielä törmännyt missään.

    VastaaPoista

Kivat kommentit ilahduttavat aina!