sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vauvalahjaksi pikkuruinen Baby Sophisticate

Omien menetysten ohessa oli kiva kääntää ajatukset välillä syntymän ihmeeseen. Lapsuuden ystäväni sai vähän aikaa sitten ensimmäisen lapsensa ja toki pikkuiselle piti jotain pientä päästä tekemään!

Lanka: Schachenmayr smc Extra Merino Big
Kulutus: reilu 110g
Puikkokoko: 5mm

Paikat fleecestä.





lauantai 9. helmikuuta 2013

4-vuotissynttärit keijuteemalla ja paluu käsityöarkeen

Terveisiä käsityötauolta, siis oikeasti, minä olen ollut tauolla, en pelkästään bloggaamisesta vaan myös käsitöistä, kaikista käsitöistä!! En ole tehnyt moista, öhh, muutamaan vuoteen?? No nyt uudistunein voimin käsityöhankkeiden pariin, eikös juu! :) Vai mahdoinkohan sittenkin liioitella kun sanoin olleeni tauolla, sillä tein kyllä tällä välillä tyttären synttärijuhliin joitain juttuja, mutta nekin melkeinpä pakon edessä.

4-vuotissynttäreille syntyi mm. parista kerästä Novitan Crystal:ia ja hajonneen pyykkikorin rautalangoista siivet. Ne marketista saatavat lelusiivet ei kestä tässä talossa leikkiä, mutta ehkä nämä kestää vähän kauemmin, ovat ainakin järeät! :) Olin aikeissa kirjoittaa ohjeenkin, mutta katsotaan nyt miten käy. Näiden lisäksi tein juhlaboleron, josta bloggailen myöhemmin, koska siitä ei ole kuvia.

 

 


Kiitoslahjana oli Mutkutin käsintehtyjä saippuoita! Ihania.
Joku unohti ottaa näistä kunnon kuvan, näitä oli alunalkaen 12kpl vadille kauniisti aseteltuna. :)

Koska elämä ei ole pelkkää juhlaa, eikä useinkaan edes tasaista, on alkuvuoteemme mahtunut jo tähän mennessä kaksi läheisen ihmisen kuolemaakin. Kaksi itselleni hyvin tärkeää, sukumme vanhimpiin jäseniin kuuluvaa henkilöä on nukkunut pois, molemmat tässä muutaman viikon sisällä. Kaiken lisäksi tänä vuonna tuli 10 vuotta äitini kuolemasta ja 15 vuotta mummuni kuolemasta, mikä oli ensimmäinen minulle tärkeän ihmisen kuolema. No, toivottavasti loppuvuosi sujuu hiukan iloisemmissa merkeissä, vaikka vuosi alkaakin nyt hautajaisten parissa...

Joulun aikoihin valmistui jokuset villapöksyttimet, jotka on jääneet bloggaamatta...

Muutamat M-kokoiset:




 

Pikkuiset nb-kokoiset:


Tein vihdoin valmiiksi yhden keskeneräisten pinoon hautautuneen jutun, esikoisen autokorjaamopaidan! Se joutui pinoon, koska ompelukone sotki helman koristeompeleen ja koristeompeleen ratkominen on... no, sanotaanko vaikka AAAARGHH!

 




Ihan peruspaita, kaava More Grey, koko 122cm, mutta laitoin hihoihin resorit, niin hoikalla menee varmasti vielä 128cm.


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Perheen pienin Evrim ja linkki uusille sivuille!

Perheen pieninkin sai oman Evriminsä! 
Tulikin ihanan pehmoinen.

Lanka: Schoeller & Stahl Merino Mix
Kulutus: 180g = vajaa 4 kerää
Puikkokoko: 4,5mm





 Ongelmitta ei sujunut tämäkään projekti! Saatuani helman valmiiksi silmääni osu jotain aivan karmaisevaa! Olin vahingossa kiertänyt yhden palmikon alareunassa väärin päin! :S Mies vieressä väitti, että eihän sitä edes huomaa ja anna olla!! Miten niin ei huomaa, tiesin varmaksi että se tulisi hyppäämään silmilleni ikuisesti, jos en korjaisi asiaa.


Siitä sitten vaan purkaushommiin ja sitähän oli pitkä pätkä...

Aaaarghh!


Sitten muihin uutisiin:
 Äidin Lintu -nettisivut ovat vihdoin auki!!!
Ei tätä olekaan odotettu kuin kuukausia... 
On niissä vielä hommaa, eipä silti. :)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta 2013!

 


 Mukavan rauhallinen ja rento joulun sekä uuden vuoden vietto takana,
nyt olisi sitten pitkä rupeama vuotta 2013 edessä päin!
Epäilemättä paljon uusia haasteita ja kaikkea jännää tulossa...

Vuosi 2012 oli melkoisen antoisa sekin! 
Päällimmäiseksi jäi mm. seuraavanlaisia asioita:
  •  aloitin käymään ensimmäistä kertaa elämässäni kuntosalilla ja olen jatkanut harrastusta!
  •  aloitin autokoulun miehen opetuksessa (vihdoin!)
  •  perustin yrityksen
  •  remontoimme keittiön, pitkäaikainen haave

Tein niin kuin meinasin ja olen pyhinä ja niiden jälkeen, perheemme isi-ihminen ollessa lomalla, käyttänyt mahdollisimman vähän aikaa tietokoneella roikkuen. Se on meinaan toimiva ratkaisu, ei sillä että olisin kotona kauheasti jaksanut mitään aikaansaada (kuten järjestystä tms., pois se minusta!!), mutta kudin ja virkkuukoukku ovat olleet ahkeraan kädessä ja valmista on syntynyt! Kuvaamatta ne tosin vielä suurin osa on, että paljon en tällä kertaa postaile. ;D

Työn alla on tälläkin hetkellä samanaikaisesti yhtä sun toista, näin homma pysyy mielekkäänä, kun voi lennosta vaihtaa työtä jos alkaa puuduttaa. Tilaustöissä tuollaista vaihtoehtoa ei oikein ole, näin ollen ne saattavat paikoin muuttua vähän puuduttaviksi, vallankin jos tekee samaa mallia uudestaan ja uudestaan... Siinäpä piileekin suurin pelkoni, että rakkaasta harrastuksesta tulisi pakkopullaa, mutta onneksi näin ei ole ainakaan vielä käynyt. :-)

Kaveri pyysi itselleen myssyä, valmistui mm. tällaisia vaihtoehtoja, saas nähdä kelpaako!

Lanka: Schoeller & Stahl Merino Mix
Kulutus: vajaa 2 kerää
Puikkokoot: 3,0mm ja 4,5mm




 Lanka: Schoeller & Stahl Merino Mix
Kulutus: vajaa 3 kerää 
Koukut: 3,5mm ja 4,5mm (pienensin alkuperäisestä ohjeesta)

Huom! Tähän malliin kannattaa valita keveähkö lanka,
 sillä lankaa kuluu paljon, tulee siis herkästi raskas.
Tämä merinosekoitelanka oli ihan hyvä valinta.




ps. Oli meillä jouluna piparkakkutalokin, toinen ikinä tekemäni muumitalo ja se oli tasan yhtä fiasko kuin edeltäjänsäkin! Katosta tuli viutelo (vaikka mää ihan varmasti parhaani yritin) ja eräänä kauniina yönä se putosi! Viimeistelyt jäi lopulta kokonaan tekemättä, kun päätin yksinkertaisesti heittää hanskat tiskiin. Olkoon sitten lumeton ja katoton, mokomakin! Myönnettävä se vaan on, että piparkakkutalojen rakentelu ei ole ihan minun alaani. Ensi jouluna lienee viisainta säästää hermoja ja sormia ja jättää rakentamatta tai vaikka virkata piparitalo, jossain menneen talven Novitassa oli nähkääs ohjekin vrikattuun versioon! Tai voisin myös vaihtaa neuletyön piparitaloon jonkun piparitalojen taitajan kanssa! Ensi joulua silmällä pitäen, vaihtoon halukkaita, anyone?!! ;D

 Katsokaa nyt tätä hirvitystä...

pps. sain Rynttyliisalta haasteen, otanpa heti osaa etten unohda... ;D


Tarkoituksena kertoa itsestään 8 asiaa ja jakaa eteenpäin 8:lle bloggaajalle! 

No, katsotaas...
1. en osaa nykyisin ollenkaan olla jouten, pelkkä telkkarin katsominen tyhjin käsin on aivan käsittämätön yhtälö!!
2. en harrasta viikkosiivouksia, siivoan varmimmin jos joku ilmoittaa tulevansa kylään
3. istun liian paljon tietokoneella
4. olen ollut päätyökseni äiti jo yli 5,5 vuotta, enkä vieläkään osaa kaivata työelämään
5. olen ammatiltani kokki, mutta en kovinkaan intohimoinen ruoanlaittaja
6. tyhjennän kaapit suklaasta alle aika yksikön, mutta hedelmäkarkit saavat odottaa syöjäänsä
7. sijoitan mieluummin vähäiset rahani kodinlaittamiseen kuin matkusteluun, koska täällähän minä suurimman osan ajastani vietän! lomamatkasta kun jää jäljelle vain muutama muisto ja pahimmassa tapauksessa nekin huonoja ;D
8. tämä kävikin jo tässä postauksessa ilmi, mutta en omista ajokorttia vaikka olen jo 26vee, sellaisen hankkiminen on kuitenkin tämän vuoden hankkeena

Ajattelin ensin listata tähän blogeja, mutta taidanpa vaan tyytyä toteamaan, että jos et ole vielä osallistunut haasteeseen ja haluat sen tehdä, niin nappaapa tästä mukaasi! :)

tiistai 25. joulukuuta 2012

Baby Born tuli taloon


Pukki toi taloon Baby Bornin.
Tai oikeastaan jo toisen, ensimmäinen on minun omani joululta 1995. ;D
Baby Born tuli mukanaan muutama rapiseva kertakäyttövaippa.
Eihän sellainen käy laatuun!!
Joulupäivän puhteena nukkevauva sai pehmeämpiä vaippoja. ;) 
Tuttinauhankin meinasin itse tehdä, mutta ensi hätään löysin 
lasten vanhan Diinglisarin tuttinauhan.

Nukenvaatteita tekisi mieli väkertää, 
vaan kun niitä on nyt jo yli tarpeen... :S

Joululahjapostaus


Itse väsättyjen joululahjaläjä 2012!

Lohikäärmehuppari miehen pikkusiskolle, joka ei kylläkään ole enää mikään pieni, vaan kovaa vauhtia aikuistumassa. :) Kaava Suuresta käsityöstä, jonka numeroa en nyt muista.



Anoppi sai rinsessa -pipon jo muutama joulu takaperin,
 sille pariksi rinsessa -kämmekkäät. Näitä oli tosi kiva tehdä!


Kummipoika ja hänen kaksoisveljensä saivat Baby Sophisticate -villatakit.
 Lanka Drops Merino Big, vajaa 4 kerää meni kumpaiseenkin, 
koko näissä siis se isompi eli 6-12kk, lisäksi loin kainaloiden alla pari silmukkaa lisää,
 kun tämä on niin kapoinen malli noin muuten.



Poikien isosiskolle Selian keinuheppajoustiksesta puolihame.
 Kaavan pohjana oli Me&I:n 110cm velourinen puolihame oman tyttären kaapista:

Esikoisen kummitätsykälle/serkutytölleni saappaan reunukset,
lanka Novita Kaiku, ohje Suuri käsityö 8/12 tai Novita kevät 2012.



Kerhotätien joululahjat tänä vuonna sisälsivät pitsiranteenlämmittimet.
Näitä en tosin ole itse tehnyt, nämä on kutonut kummitätini.