perjantai 17. toukokuuta 2013

Kasa kesäisiä shortseja taaperoille, mansikkatunika ja kesäyökkäri

Tällainen pino shortseja matkasi kummipojalle ja kaksoisveljelle! 
Koko 86cm, Ottobren Beach -shortsikaavan pohjalta muokattu.
Lentäjän poika ja -tyttö kankaat Mussukoilta ja Kalastaja -kankaat Majapuulta.






Omallekin valmistui yhdet 86cm shortsit kankaan tilkuista. Kaavaa en enää muista. :) 


Kaksospoikien isosiskolle tein lisäksi hänen äitinsä toiveesta Mansikkatunikan. :)
Olen tehnyt samanlaisen omalle tytölle muutama kesä takaperin, mutta tuli tehtyä niin iso, että se on sopiva oikeastaan vasta nyt! Tähän valikoitu langaksi Novitan Miami, koska sitä sattui olemaan kotona valmiina juuri oikeassa sävyssä ja langantiheyskin oli oikea. Mallina on oma kohta 6 vee poikani, koska hänen rinnanympärys oli lähinnä oikeaa, meidän ipanat on niin hoikkia, ettei heille koskaan voisi neuloa ikäkokoa vastaavaa vaatetta, vaan aina pitää neuloa pienempi ja lisätä pituutta. :) Toivottavasti tämä on oikeankokoinen tulevalle käyttäjälleen! Luulen, että lyhennän noita olkaimia kyllä vielä ennen kuin lähetän tämän, ne venyy ja paukkuu niin hirveästi tuon neuleen painosta, vaikka lyhensin niitä jo tehdessäni ohjeen antamasta pituudesta! Ehkäpä laitan niihin napilla pituuden säädön, koska tämän mekon käyttöikä tulee olemaan pitkä, neulos venyy niin mukavasti käyttäjän kasvaessa ja pituuttakin tein tähän hiukan enemmän kuin ohjeessa oli, joten kasvunvaraa löytyy ihan varmasti. 

Mansikkatunika
Ohje: Strawberry Top (maksullinen)
Koko: 4
Lanka: Novita Miami ja Puppets Lyric






Helteisistä päivistä inspiroituneena tuhosin yhden saamistani kangaspaloista tyttärelle kesäyökkäriksi. Pala ei ollut kovin suuri, mutta riitti juuri ja juuri sovittelemalla paitaan ja shortseihin, koko noin 100-110cm, materiaali ohutta neulosta. Kaavat on muokattuja Ottobren kaavoja, mitä nyt sattui olemaan valmiiksi piirrettynä, paidan kaava taisi olla nimeltään Tangerine. Kaula-aukon kuminauhaa voisi ehkä himpan kiristää, mutta luotin taas niin sokeasti omaan arviointikykyyni, että ompelin kuminauhan pujotusaukon jo umpeen. :P Saas nähdä jaksaako purkaa.






Aikaa vievin osuus tässä ompeluksessa oli helman ja lahkeensuiden koristeompeleet. Jösses kun on tylsää odotella, että kone saa ne valmiiksi! Tein siinä odotellessa kaikkea muuta, onneksi ompelukoneessa on sentään autopilotti. ;)  

Ja koska edelleen on menossa "tilkkuja ei säästellä" -kampanja, 
niin silppusin tilkut samantien nuken asusteiksi.



tiistai 7. toukokuuta 2013

Sateenkaari -tunika ja muita kevään aikana valmistuneita

Vähän on heikonlaisesti päivittynyt tämä blogi viime aikoina, mikä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, etten tahdo saada aikaiseksi ottaa kuvia valmistuneista jutuista. Valokuvaaminen ei kuulu intohimoihini, mikä johtuu siitä etten oikein hallitse ko. hommaa. Jos osaisin sen, niin varmasti tykkäisin. :D Kässäintokin on ollut enemmän ja vähemmän kateissa viime aikoina, mutta siitä huolimatta valmistuneita juttuja on kertynyt aikamoinen läjä! Ihmeellistä.

Aloitetaan viimeisimmästä, tämä ihanuus tipahti puikoilta tänä aamuna. <3 Tykkäsin tosi paljon neuloa tätä ja lopputuloskin on vallan ihana.

Sateenkaari -tunika
Ohje: Ava tunic
Koko: 3
Lanka: Coats Puppets Lyric kaikki muut värit 
paitsi keltainen, joka on Mandarin Petit




 

 




Kesäneuleisiin siirtyminen on ollut tänä vuonna tosi hidasta, mutta nyt kun olen päässyt vauhtiin, niin tulossa on jo seuraava neulemekko ja jonossa on monta muuta kesäjuttua. Ennen tätä mekkoa tipahteli puikoilta vielä lapasia ja myssyjä! Vaikka on kyllä ollut sen verran kylmä kevät, että on näitä tarvittukin!

Corrugated Mittens
Koko: lapsi -> 32s, oma sovellus
Lanka: Stitch Nation by Debbie Stroller Washable Ewe




Mustikka -pipo ja Weave -lapaset
Lapasten ohje: Weave
Lanka: Novita Kaiku




Sopii hyvin yhteen nänä kaksi ohjetta. :) Mustikka -pipon ohje on ollut mulla jo monta vuotta, mutta tämä on vasta ensimmäinen onnistunut pipo tuolla ohjeella. Ensimmäisesti tekemästäni versiosta tuli aikoinaan ihan floppi, koska valitsin liian ohuen langan ja aikuisen päähän tarkoitetusta piposta tulikin lapselle sopiva ja koska väri oli tummanharmaa, niin ei se kelvannut meidän lapsillekaan! Tästä tuli kuitenkin kiva ja Novitan Kaiku on mukavan pehmoinen lanka.

Tyttärelle valmistuneet Ribbon Glubs:it :)



Sitten ommeltuja:

Majapuun paloautoneuloksesta syntyi 120cm huppari. Tämä kangas marinoitu omaan makuuni vähän turhankin kauan, minä en nimittäin tykkää marinoida, kaikki ihanuudet paininjalan alle vaan heti! Alkuperäinen kaava on Suuren käsityön joulunumerosta 2009, mutta lopulta muokkailin suht paljonkin, sillä hartiat olivat kamalan leveät alkuperäisessä kaavassa ja hihoihin ja helmaan lisäsin pituutta. Niin ja taskutkin tein eritavalla. Tämä oli "helppo kaava", johon on lehdessä kuvalliset ohjeet, mutta minä nyt en tapani mukaan lukenut mitään ohjeita!!

 



Tilkkuja ei säästelty joten surautin ne 1 veelle lapasiksi. Kaavat piirsin ihan vapaalla kädellä vanhasta muistista. Uskomattoman onnistunut lopputulos siihen nähden, että mun kaavoitushommat menee yleensä aina ketuilleen.


80-86cm kypärämyssy Lentäjänpojasta:


Kesäksi t-paita 80-86cm majapuun autokorjaamo -trikoon jämät hyödyksi käyttäen:



Vielä jäi jotain kuvaamattakin, mutta kyllä nekin aikanaan tiensä tänne blogiin löytää...

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kaksospoikien synttärilahjat ja poikamaisia paitoja

Kummipoika ja kaksoisveljensä täyttivät juuri 1 vuotta! Lahjaksi piti tietenkin väsätä jotain itse tehtyä ja koska kesä on tulossa (ihan varmasti on!!!), niin kesävaatteet tuntui hyvältä idelta. 

Haalaraiden liikennemerkkitrikoot Ikasyriltä, kaavat Austin Lee Coverall, koot 18kk. Lippisten ohje Kiddie Cadet, lisätietoja ravelry -projektisivulla.





Sovitusmallina toimi oma 1 veeni. :)

 

Kangastuhoajaisiakin täytyy pitää yllä, joten paininjalan alle pääsi autokorjaamotrikoon jämät, joista syntyi paidat samaisille kaksospojille. Äidin toive oli erilaista, mutta samanlaista. :D Takapuolet paidoissa on yksiväriset, sillä kangasta oli enää vain vähän jäljellä. Omallekin 1 velle tein kankaanjämistä paidan (riitti hihoihin), mutta se on vielä kuvaamatta.


Huvikankaasta tilasin joskus metrin autotrikoota, se pääsi nyt (vihdoin) paidoiksi omille pojille, koot 122-128cm ja 86-92cm, kaavat ottobre.




lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kevät :)

Ensin tuntui, että kaikki on aina vaan kesken ja sitten yhtäkkiä olikin paljon valmista! Enimmäkseen tässä tosin on valmistunut erinäisiä myssyjä, mutta myös tyttären neuletakki, joka on ihan täydellinen kevätsäähän, oikeastaan ajattelin alunperin vuorittaakin sen, mutta katsotaan kuinka käy! Kiinnostuin tuosta neuletakin ohjeesta, koska se on kirjoitettu suoraan Katia Peru langalle, jota olen muutenkin paljon käyttänyt. Lisäksi tytär toivoi poninhäntä myssyä ja sellainenkin piti tietty tehdä, mutta unohdin tyystin, että tuo jemmasta löytynyt lankakerä olikin vajaa ja niinpä lanka loppui kriittisessa kohdassa kesken ja jouduin kaventamaan liian äkkiä ja nyt myssy on liian lyhyt!! Pakko kai yrittää etsiä käsiini lisää tuota lankaa, toivottavasti sitä vielä saa!

Villatakki
Ohje: Manti
Koko: 4
Kenelle? tyttärelle
Lanka: Katia Peru
Puikkokoko: 6mm 

Pipo
Kenelle? tyttärelle
Lanka: Sublime Yarns Baby Cashmere Merino Silk dk
Puikkokoko: 3,5mm 


 

 

Jemmattuna on iso kasa käsityölehtiä, mutta loppuiten lopuksi en edes koskaan tee niistä juuri mitään, kun netistä löytyy niin paljon helpommin neuleohjeita. Tällä kertaa haastoin itseni tekemään jotain lehdestä! Tämä ohje löytyi suuri käsityö -lehdestä, mutta lopulta päädyin muokkaamaan ohjeesta sitä sun tätä, koska mähän en mitään saumoja pipooni halua!! Resorin tein kaksinkertaisena. Tekeillä on myös lapaset samasta langasta.

Ohje: Suuri käsityö 11-12/'12
Koko: 56-58cm
Kenelle? itselle
Lanka: Schoeller+Stahl Merino Mix
Kulutus: 2 kerää
Puikkokoko: 4,5mm ja 5,5mm



Kenelle? itselle
Lanka: teetee Alpakka
Kulutus: 1 kerä
Puikkokoko: 3mm

 


Kerroin taannoin täällä blogissa, että tyttären Adalmiinasta tuli huopahattu. Nukelle sopiva huopahattu! Nyt tyttö pyysi uutta Adalmiina. Tämä syntyi varmuuden vuoksi konepestävästä puuvillalangasta. ;)

Ohje: Adalmiina / Ullassa
Kenelle? tyttärelle
Lanka: Sublime Yarns Organic Cotton DK
Kulutus: 1 kerä
Puikkokoko: 3mm

 

Koko: infant - sopii 1-veelle
Kenelle? pienimmäiselle
Lanka: Stitch Nation by Debbie Stoller Bamboo Ewe
Kulutus: 1 kerä
Puikkokoko: 4mm ja 5,5mm