maanantai 11. helmikuuta 2013

Salama ja Martti lapaset (+kaaviot) ja lasten kasvatusongelmia ruokaosastolla

Esikoisella on krooninen lapaspula, mikä johtuu siitä, että pienet siirtyy automaattisesti siskon koriin ja äiti on ollut laiska kutomaan lapasia, syy tuntematon. Esikoinen ei kestä vähänkään kutittavia lankoja, joten nämä lapaset syntyivät merinovillasta.

Käytin apuna Novitan isoveli -langan mittataulukkoa, muutoin ovat oma sovellus
Koko: 130cm
Lanka: Schachenmayr smc Extra Merino Big
Puikkokoko: 4mm




Nämä kaaviot ovat olleet jaossa jo vanhassakin blogissani, mutta muokkailin niitä taas vähän, 
joten laitanpa jakoon uudestaan, jos vaikka joku näitä hyötyy. :) Saa muokkailla oman mielen mukaan.

   

Lasten kasvatusosastolla on ollut viime aikoina vähän haastellista, sillä siivosin alkuvuodesta oman ruokavalioni totaalisesti ja haluaisin, että myös lapset omaksuisivat vähän terveellisimpiä ruokatottumuksia, mutta sepäs ei ole ollenkaan niin yksinkertaista. Uuteen ruokaan tottuminen vaatii 10 maistamiskertaa ja kun se yksikin kerta lasten kanssa on haastavaa! Neuvolantäti tarjosi meille ratkaisuksi tavoitetaulukoita, mikä onkin ollut meillä muissa jutuissa joskus käytössä. Kokeilemisesta ei ainakaan ole haittaa ja lopputulos varmasti palkitsee! Ideana siis on, että kun uutta ruoka-ainetta on maistanut 10 kertaa, päästään mukavaan osuuteen eli palkintoon!



Laitoin tuon taulukon jakoon, vaikka varsin yksinkertainen onkin. :-)

Ajattelin postata pikaisesti vähän teippailuista, kun joka toisessa blogissa nykyisin teippaillaan mitä luovemmin. Mä olen niin käytännön ihminen, että kirjekuorien kiinnittämisen lisäksi olen lähinnä korjaillut tavaroita tai teippaillut huonekaluja, jotta vauva ei pääse käsiksi tavaroihin. :D


Lisäksi varmistin uusimman hankintani eli halpiskoirankakkapussipidikkeen kiinnipysymisen teipillä. :D

Hyllynreunojen teippailuakin on kyllä suunnitelmissa. :D

3 kommenttia:

  1. Se on toi meijän isompi mukula niin nirso ja ennakkoluulonen, että tarttiskohan munki ottaa käyttöön tommonen taulukko...

    VastaaPoista
  2. Mahtavat lapaset, kumipoika olis näistä niiin onnellinen, että pitää varmaan tehdä :D kiitos siis kaaviosta!
    Ja ihan huiput nuo teippaukset laatikoissa, meilläkin olisin päässythelpommalla jos olisin tajunnut laatikoita teippailla tuolta meidän 1v monsterilta. Nyt kun olen tarpeeksi pitkään kieltänyt ja käynyt hakemassa pois, niin jättää laatikot rauhaan, kattilalaatikkoa lukuun ottamatta :D

    VastaaPoista

Kivat kommentit ilahduttavat aina!