torstai 23. elokuuta 2012

Lasten oma design ja kasapäin kankaita...

Meillä ommeltiin eilen porukalla! <3
Nämä puput ovat lasten omaa designia!
 

Sain taannoin neljä (!) jätesäkillistä kankaita lähipiiristä. Tieto käsityöhulluudestani on siis kiirinyt kauas. :D Kankaat tuli rouvalta, joka on itsekin taitava ompelija, hän on ommellut paljon lapsille & lapsenlapsille. <3 Meillä on myös paljon hänen ompelemiaan vaatteita, nekin ovat kulkeutuneet meille "välikauden" kautta saaduissa lastenvaatepusseissa ja nyssyköissä! Itse arvostan omatekoista, joten on ihanaa kun vaatteet pääsee tällä tavalla kiertoon. Osa noista vaatteista lienee alunperin omille serkuilleni tehtyjä! Melkoiset kangasvarastot oli rouvalle kerääntynytkin. Paljon kaikkea ihanaa, mm. lastentrikoita ja ulkoilukankaitakin huimat määrät.

Kaikki siis alkoi siitä, kun minä vuorasin keittiömme noilla kankailla! Olo oli melkein kuin jouluna!



Tässä muutama mun oma lemppari <3


5-vuotias tuli touhuun mukaan ja suunnitteli mitä hänelle mistäkin kankaasta tehdään. Sitten hän bongasi rullalla olevan palan verkkarikangasta ja sanoi "Ja tästä tulee minulle pupu, sellainen lelupupu!" Tuumasta toimeen. Minä sain vielä hetken penkoa rauhassa kankaita, kun lapset piirrustivat pupujensa kaavat:


 Sitten valittiin kankaat, leikattiin ja yhdessä ommeltiin tuloksena itsesuunnitellut ja tehdyt lelupuput!

Herttakin on päässyt leikkiin mukaan. :)

Sain leikeltyä noista kankaista jo muutaman vaatteenkin, mutta niiden ompelu on vielä kesken!

Sen sijaan 'tuhosin' loput peuratrikoosta, koska kankaan jämiä on jo laatikot täynnä, sellaisia "pieniä" paloja, joista ei yksinään enää saa mitään yhtään pikkuvauvaa suuremmalla ihmiselle ja yhdistelynkin olen todennut toisinaan vähän työlääksi. Metri tätä kangasta oli ja siitä valmistui tämä tytön singoalla ja lopuista tein 104cm paidan, hihat velouria. Kaava on More Grey, jota käytin muuten ekaa kertaa, tätä on (OE:ssa) kehuttu niin paljon, että oli munkin kokeiltava! Ainakin tällä kokemuksella tässä on tosiaan mittasuhteet kohdallaan.

 
Koko sopii omallekin tytölle, mutta koska meillä on jo mekko näistä kankaista, niin ajattelin tarjota tätä pikkukummipojan isosiskolle, hänen äidillään ja minulla on aika sama maku lastenvaatteissa. :D


Pitäis kutoa ja mua vaan ompeluttaa ihan hirveesti! Nämä ompeluinnostukset mulla tulee ja menee, joten silloin on tehtävä, kun inspis iskee! Kyllä nuo villahousutkin tuossa silti etenee, katsokaa vaikka:


Lisäksi puikoilla on tulossa mm. 9 kuiselle pöllö Milo:

Tein tässä taannoin toisenkin Milon, mutta en osannut riittävästi ottaa huomioon miten paljon langantiheys kasvattaa kokoa, joten 9 kuisen ohjeella tuli 18kk koko seiskaveikasta tehtynä! Siksi tuo pöllö on tehty 3 kuisen silmukkaluvuilla, mutta 9 kuisen pituuteen, jos nyt menis oikein. ;-)
























Tää menee kaappiin jemmaan! <3 Kyllä se poika lopulta kasvaa, paitsi että silloin kun poika on 18kk, on kesä!! Voi rähmä!

2 kommenttia:

  1. Voi kun söpöjä nappisilmä pupuja. :)
    Minusta nuo Disney baby kankaat ovat ihania.

    VastaaPoista
  2. oiii, mitä ihania kankaita..nuo Disneyt pistivät heti minunkin silmään. JA nuo pehmot on aivan valloitavan ihania!!

    VastaaPoista

Kivat kommentit ilahduttavat aina!